Jumalan kymmenen käskyä on kokonaisuus – siihen kuuluu myös lepopäiväkäsky. ”Kun ihminen luotiin kuudentena päivänä, hän sai astua valmiiseen täydelliseen maailmaan. Jumala oli tehnyt työn, ihminen ei voinut siihen mitään lisätä. Sama koskee lunastustyötä. Ihmisen teoilla ei ole mitään osuutta luomiseen enempää kuin lunastukseenkaan. Tätä julistaa seitsemännen päivän sapatti. Siksi Herra sanoo: ”Silloin et saa tehdä mitään työtä”. Ihmisen epätäydelliset työt saavat silloin väistyä Jumalan täydellisen työn tieltä. Ihminen saa silloin levätä Jumalassa, juhlia Jumalan täytettyä työtä, riemuita pelastuksen lahjasta. Tähän Jeesus viittasi sanoessaan: ”Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon”; Matt.11:28.” (Olavi Rouhe).
Lisäksi Jeesukseen uskovat viettäessään sapattia oikeana ajankohtana julistavat maailmalle uskovansa Jumalaan kaiken elollisen Luojana ja täten sanoutuvat irti maailmallisesta kehitysoppiteoriasta, joka pyrkii vesittämään Jumalan luomistyön todellisuuden. Kun aito Jeesukseen Kristukseen luottamuksensa laittanut viettää sapattia Raamatun määräämänä ajankohtana, hän julistaa Jumalan täydellisyyttä sekä korottaa Jumalaa Luojana. Edellä mainitun tähden sapatti on annettu ikuiseksi tunnusmerkiksi todelliselle Jumalan kansalle (2 Moos.31:16-17, Hes.20:12,20).
Sapatin viettäminen ei ole ikinä koskenut vain juutalaisia, kuten monet harhaopettajat niin väittävät, sillä jo vanhassa liitossa myös ”kääntyneet pakanat” olivat velvollisia viettämään viikon seitsemättä päivää lepopäivänä: ”Ja muukalaiset, jotka ovat liittyneet Herraan, palvellakseen häntä ja rakastaakseen Herran nimeä, ollakseen hänen palvelijoitansa, kaikki, jotka pitävät sapatin eivätkä sitä riko ja pysyvät minun liitossani, ne minä tuon pyhälle vuorelleni ja ilahutan heitä rukoushuoneessani, ja heidän polttouhrinsa ja teurasuhrinsa ovat otolliset minun alttarillani, sillä minun huoneeni on kutsuttava kaikkien kansojen rukoushuoneeksi.” (Jes.56:6-7).
Jotkut harhaopettajat ovat menneet jopa niin pitkälle sotiessaan Jumalan asettamaa Raamatunmukaista lepopäivää vastaan, että väittävät sen kuuluvan vain juutalaisille, koska silloin kun Laki annettiin Siinailla se kohdistui Israelilaisiin, mutta tällöin he jättävät huomioimatta sen, että myös lupaus Uudesta Liitosta annettiin Israelilaisille eikä siinä sanallakaan mainita pakanoista mitään: ”Katso, päivät tulevat, sanoo Herra, jolloin minä teen Israelin heimon ja Juudan heimon kanssa uuden liiton; en sellaista liittoa kuin se, jonka minä tein heidän isäinsä kanssa silloin, kun minä tartuin heidän käteensä ja vein heidät pois Egyptin maasta, ja jonka liittoni he ovat rikkoneet, vaikka minä olin ottanut heidät omikseni, sanoo Herra. Vaan tämä on se liitto, jonka minä teen Israelin heimon kanssa niiden päivien tultua, sanoo Herra: Minä panen lakini heidän sisimpäänsä ja kirjoitan sen heidän sydämiinsä; ja niin minä olen heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani.” (Jer.31:31-33). Jos siis Siinailla annettu Laki koski vain juutalaisia (Israel), niin silloinhan myös Uusi Liitto, josta Jumala ennusti profeetta Jeremian välityksellä, koskisi myös vain juutalaisia (Israel). Mutta kuten me kaikki Raamatun kokonaisilmoitusta tutkineet hyvin ymmärrämme, Uusi Liitto koski kaikkia kansoja ja täten meidän on Kirjoitusten valossa ymmärrettävä Israelin merkitys oikein. Israel tarkoittaa koko Jumalan kansaa eikä vain juutalaisia: ”Sillä ei se ole juutalainen, joka vain ulkonaisesti on juutalainen, eikä ympärileikkaus se, joka ulkonaisesti lihassa tapahtuu; vaan se on juutalainen, joka sisällisesti on juutalainen, ja oikea ympärileikkaus on sydämen ympärileikkaus Hengessä, ei kirjaimessa; ja hän saa kiitoksensa, ei ihmisiltä, vaan Jumalalta.” (Room.2:28-29).
Tänä päivänä vallalla oleva kristillisyys, kirkkokunnat sekä herätysliikkeet, hyökkäävät ankarasti Jumalan Siinailla antamaa Lakia vastaan, väittäen, että se ei kuulu Uuden Liiton uskovan elämään mitenkään. Suurin kiista käydään Jumalan Käskyissä olevan lepopäivän suhteen – kirkkokunnat sekä herätysliikkeet viettävät sunnuntaita lepopäivänä Paavin säätämyksen mukaisesti ja hyökkäävät niitä vastaan, jotka tahtovat pyhittää Raamatullisen lepopäivän sen ilmoittamana oikeana ajankohtana (perjantai-illasta lauantai-iltaan).
Kun Jeesus Kristus oli noussut taivaaseen ja kun Hänen seuranaan olleet opetuslapset olivat kuolleet, alettiin kristittyjä vainoamaan verisesti. (toki heitä vainottiin myös opetuslasten aikana). Nämä vainot tapahtuivat Rooman keisarien toimesta. Kolmesataa-luvun alussa Roomassa oli sisällissota. Tuhotakseen kilpailevat keisariehdokkaat Konstantinus halusi puolelleen sen ajan vaikutusvaltaiset kristityt (sota erästä ehdokasta; Maxentiusta vastaan). Konstantinus julisti, että jos hän voittaa sodan, hän lopettaa kristittyjen vainot ja tekee kristinuskosta tasavertaisen muiden Rooman uskontojen kanssa. Hän väitti nähneensä näyn, ristin taivaalla, ja kuulleensa sanat ”tässä merkissä olet voittava”. Hänen sotilaidensa kilpiin pantiin muinainen egyptiläinen risti, joka kristityille symbolisoi Kristuksen ristiä ja pakanallisille roomalaisille sotilaille se symbolisoi muinaista Egyptin auringonjumalan ra”an merkkiä (ANKH). Konstantinus voitti sisällissodan ja teki lupaustensa mukaisesti kristinuskosta tasavertaisen uskonnon Rooman pakanauskontojen joukossa ja lopetti kristittyjen vainot.
Niin kuin arvata sopii, sen ajan kristityt olivat riemuissaan, sillä olivathan he vielä äsken kokeneet veristä vainoa. Se mihin vaino ei ollut tepsinyt, kokeili saatana nyt uutta konstiaan: 2 Kor.:11:14″Sillä itse saatana tekeytyy valkeuden enkeliksi”. Tämän juonen tarkoituksena oli saada kristityt lankeamaan maallisuuteen, harhaoppeihin ja ennen kaikkea Baabelin uskonnon valheeseen. Konstantinuksen julistuksen seurauksena kristinuskosta tuli yhtä -äkkiä suosittu uskonto. Jotta pakanalliset roomalaiset saatiin hyväksymään uusi uskonto, tehtiin kompromisseja Raamatullisen opetuksen ja Baabelin uskonnon välillä. Semiramus-tammus-kultin tilalle tehtiin neitsyt-Maria-Jeesus lapsi kultti, Mariasta tehtiin taivaan kuningatar ja jumalatar, jota alettiin rukoilla ja palvoa pelastuksen ja rukousvastausten välittäjänä ihmisten ja Jumalan välillä. Raamatullisen lepopäivän, sapatin tilalle, otettiin Konstantinuksen julistuksella auringonpäivä eli sunnuntai lepopäiväksi. Tämä tapahtui 321 jkr.
Jeesus Kristus itse vietti sapattia: Luuk.4:16″ Ja Hän saapui Nasaretiin, jossa hänet oli kasvatettu , ja meni tapansa mukaan sapatinpäivänä synagoogaan ja nousi lukemaan.” Kaikki Uuden-liiton uskovat viettivät sapattia. Paavali, pakanoiden apostoli vietti sapattia ( Apt.13:42 ). Apt.17:2:”Ja tapansa mukaan Paavali meni heidän luoksensa ja keskusteli kolmena sapattina heidän kanssansa, lähtien kirjoituksista”. Sapattia eivät viettäneet vain juutalaiset Kristinuskoon kääntyneet, vaan myöskin kaikki pakanat, jotka uskoivat Jeesuksen olleen Jumalan Poika. Sapattina, Jumalan lepopäivänä, kokoonnuttiin synagogiin ja mukana oli pakanakristittyjä. On väärin väittää, että sapatin vietto ei kuulu pakanoille, jotka ovat tulleet uskoon, koska Raamattu kertoo meille, että niin pakanakristityt kuin juutalaiskristitytkin viettivät sapattia: Apt.13:43″Kun synagogasta hajaannuttiin, seurasivat monet juutalaiset ja jumalaa pelkääväiset käännynnäiset Paavalia ja Barnabasta”. Edes silloin, kun Mestarimme ja Herramme Jeesus Kristus oli kuollut, eivät Häneen uskovat uskaltaneet laiminlyödä sapatin viettämistä: Luuk.23:53-56″Ja otettuaan sen alas (Jeesuksen) hän kääri sen liinavaatteeseen. Ja hän pani hänet hautaan, joka oli hakattu kallioon ja johon ei oltu vielä ketään pantu. Ja silloin oli valmistuspäivä, ja sapatti oli alkamaisillaan. Ja naiset, jotka olivat tulleet hänen kanssaan Galileasta, seurasivat jäljessä ja katselivat hautaa ja kuinka hänen ruumiinsa sinne pantiin. Ja palattuaan kotiinsa he valmistivat hyvänhajuisia yrttejä ja voiteita; mutta sapatin he viettivät hiljaisuudessa lain käskyn mukaan”.
Sapatin viettäminen on aina kuulunut myös pakanauskoville, jotka ovat kääntyneet palvelemaan elävää Jumalaa. Harhaopettajien väittämä, jonka mukaan sapatti kuuluisi vain Israelin kansalle on täysin mielivaltainen yritys vääntää Jumalan Sanaa kieroon. Jumalan antama laki, jonka Hän antoi kansalleen Siinailla on aina kuulunut ja tulee aina kuulumaan kaikille niille, jotka palvelevat Häntä. Ihonvärillä eikä kansalaisuudella ole koskaan ollut, eikä koskaan tule olemaan mitään merkitystä: 2 Moos.20:10″Mutta seitsemäs päivä on Herran, sinun Jumalasi, sapatti; silloin älä mitään askareita toimita, älä sinä älköönkä sinun poikasi tai tyttäresi, sinun palvelijasi tai palvelijattaresi tai juhtasi älköönkä muukalaisesi joka sinun porteissasi on”. Jumalan laki on voimassa, vaikka sitä noudattamalla ei kukaan pelastu, mutta toisaalta, pysyy kyllä pelastuksen tiellä:1 Kor.7:19 ”Ei ympärileikkaus ole mitään, eikä ympärileikkaamattomuus ole mitään, vaan Jumalan käskyjen pitäminen”. Usko Jeesukseen Kristukseen ei kumoa Jumalan antamaa kymmentä käskyä: Room.3:31 ”Teemmekö siis lain mitättömäksi uskon kautta? Pois se! Vaan me vahvistamme lain”. Raamattu osoittaa meille kiistattomasti, että Jumalan kymmenen käskyä ovat voimassa ( Hebr.10:15,16 / Matt.5:17-19 / Room.3:31 / Room. 7:22 / Room. 8:4 / 1 Kor.7:19 / 1 Joh.5:3, 2:4 / 1 Piet.2:21,22).
Luokaamme hetkeksi katseemme niihin Raamatun paikkoihin, joilla harhaopettajat pyrkivät ”vesittämään” Jumalan lain ja tätä kautta laissa mainitun sapattikäskyn. Yksikään ihminen ei pelastu lakia noudattamalla, vaan uskomalla Jeesukseen Kristukseen, syntiemme sovittajaan. Harhaopettajat perustelevat Galatalaiskirjeen kohdalla 3:10-13, että laki ei kuuluisi Uuden-liiton uskoville. Kyseinen Raamatunkohta ei kuitenkaan tarkoita, että laki olisi kumottu eikä sitä enää tarvita, vaan se tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että kukaan ihminen ei voi pelastua omilla teoillaan. Kristus kärsi Golgatalla kuoleman meidän syntiemme tähden, jotta meillä olisi pelastus Hänen vanhurskautensa tähden. Me saamme lahjaksi Hänen vanhurskautensa vaatteet ja vain Häneen uskomalla me pelastumme! Apt:15:28-29:”Sillä Pyhä Henki ja me olemme nähneet hyväksi, ettei teidän päällenne ole pantava enempää kuormaa kuin nämä välttämättömät; että kartatte epäjumalille uhrattua ja verta ja lihaa, josta ei veri ole laskettu, ja haureutta. Jos te näitä vältätte, niin teidän käy hyvin”. Monet puolustavat sapattikäskyn laiminlyömistä tällä Raamatunkohdalla. Tämä Raamatunkohta ei puhu kuitenkaan mitään sapatinvietosta. Kun apostolit tulivat kyseiseen tulokseen kokouksessaan Jerusalemissa, niin meidän on hyvä tietää, että kysymyksessä ei ollut kiista sapatinvietosta, vaan siitä, että juutalaiset kristityt olisivat halunneet ympärileikata pakanakristityt (Apt.15 luku).
Kiista ei siis noussut sapatti-asiasta, vaan ympärileikkauksesta ja siksi päätöksessä ei mainita sapattisanaa ollenkaan. Alkukristityt pyhittivät seitsemännen päivän, se oli heille ”itsestäänselvyys”, ja siksi siitä ei tarvinnut kiistellä. Myöskin, jos otamme tuon Raamatun kohdan tarkempaan käsittelyyn, huomaamme, että tuon päätöksen perusteella ( jos se ymmärretään samalla tulkintaperiaatteella, kuin harhaopettajat opettavat, että kaikki olisi luvallista mitä tuossa kokouksessa ei olisi päätetty kiellettäväksi) pakanat voisivat esim. varastaa, tappaa, juoda viinaa jne. Tämä tällainen tulkintaperiaate ei tietenkään tee oikeutta kokonaisvaltaiselle Raamatun tulkinnalle, vaikkakin juuri tällä tulkintaperiaatteella Jumalan lain vastustajat Raamattuansa tulkitsevat ja opettavat. Ei Jumala kehota Jeesuksen opetuslapsia juomaan viinaa tai tappamaan saatikka varastamaan. Jokainen Raamattunsa hyvin tunteva tietää, että Raamattu toisaalta kertoo miten Jumala suhtautuu varastamiseen tai muihin edellä mainittuihin asioihin. Sama pätee myös sapattiasiaan. Meidän täytyy vastaus etsiä muualta Raamatusta, niistä kohdista, joissa puhutaan sapatista ja sen vietosta, eikä sortua vääntämään Raamattua kieroon, liittäen milloin mitäkin jakeita selittämään jotakin sellaista, mihin ne eivät oikeasti liity millään tavalla! Siksi emme voi edellä mainittuun Raamatunkohtaan (Apt:15:28-29), perustaa yhtään Jumalan lain vastaista väitettä, sillä eihän siinä mainita sapatista mitään! Se olisi hulluutta, koska silloin meidän täytyisi unohtaa kokonaan muu Raamatun ilmoitus! Näin kuitenkin tekevät harhaopettajat väittäessään edellä mainitun Raamatun paikan perusteella, ettei sapatti kuuluisi Jumalan kansalle!
Room.14:5″ Toinen pitää yhden päivän toista parempana, toinen pitää kaikki päivät yhtä hyvinä; kukin olkoon omassa mielessään täysin varma”. Tämäkään Raamatunkohta ei puhu mitään sapatista, vaikka tällä Raamatun paikalla harhaopettajat, nuo kiivailijat, jotka vastustavat Jumalan rakkaudellisia käskyjä ja täten itse Jumalaa, pyrkivätkin perustelemaan käsityksensä oikeaksi. Sapattisanaa siinä ei mainita lainkaan! On myöskin syytä panna merkille, että vaikka siinä mainittaisiinkin sapattisana, niin mistä tietäisimme kuitenkaan, että siinä puhuttaisiin Jumalan antamasta lepopäiväkäskystä sillä ”juutalaisuudessa” oli paljon erilaisia sapatteja. Vaikka ajattelisimmekin lailla harhaopettajien, että Paavali kirjoittaisi tässä sapateista, (mikä on kyllä harhaanjohtavaa), niin on mielenkiintoista huomata, että tuo kyseinen kohderyhmä, jolle Paavali kirjoitti, ”pyhitti” joko yhden päivän tai sitten kaikki päivät. Eli toisin sanoen, ”vähintäänkin yksi päivä pyhitettiin”. Siis vielä kerran- vähintäänkin yksi päivä pyhitettiin! Joten edellä mainittu Raamatunpaikka, samalla tulkintaperiaatteella kuin sapatin vastustajat sen tulkitsevat, päinvastoin kuin luullaan, yllättävää kyllä, tukee sapatinviettämistä! Sillä vähintäänkin yksi päivä pyhitettiin! Edellä mainittu Raamatunpaikka ei kehota siihen, että emme pyhittäisi yhtään päivää, vaan päinvastoin, kehottaa pyhittämään ainakin yhden päivän! Myöskin, kun muistamme, että vain Jumalan kymmenen käskyä kuuluu Uuden-liiton uskoville, eivät mitkään muut juutalaisille annetut ohjeet, niin on sanomattakin selvää, että tuo yksi päivä, joka tulisi vähintäänkin pyhittää, on tietenkin Jumalan kymmenessä käskyssä mainittu lepopäivä, eli viikon seitsemäs päivä! Toisin sanoen, edellä mainittu Raamatun paikka, jolla harhaopettajat pyrkivät perustelemaan sapatinvastaista opetustaan, heidän oman tulkinta periaatteensa mukaisesti, kehottaa Uuden-liiton uskovia viettämään Jumalan kymmenessä käskyssä mainittua lepopäivää.
Vaikka Raamattu erittäin selkeästi kehottaa viettämään lepopäivää ja osoittaa täten myöskin, että Jumalan kymmenen käskyä ovat voimassa, niin kaikesta tästä huolimatta harhaopettajat pyrkivät mitä erilaisimmilla ja mielivaltaisimmilla Raamatun tulkinnoillaan sotimaan kokonaisvaltaista Jumalan selkeää ilmoitusta vastaan. Seuraava Paavalin kirje Galatalaisille on yksi heidän suosituimpia Raamatun kohtiaan, jota hyväksi käyttäen he omalla mielivaltaisella tulkinnallaan pyrkivät eksyttämään ihmisiä, julistaen, ettei sapatti ja täten kymmenen käskyä kuuluisi enää Uuden-liiton uskoville: Gal.4:10-12 ”Te otatte vaarin päivistä ja kuukausista ja juhla-ajoista ja vuosista. Minä pelkään teidän tähtenne, että olen ehkä turhaan teistä vaivaa nähnyt. Tulkaa minun kaltaisikseni, koska minäkin olen tullut teidän kaltaiseksenne, veljet, minä pyydän sitä teiltä. Ette ole minua mitenkään loukanneet”. Edellä mainittu Raamatun paikka, niinkuin eivät monet aikaisemmatkaan, mainitse sanallakaan seitsemännen päivän sapattia, Jumalan antamaa lepopäivää. Paavali tässä kohdin tarkoittaa, että uskonnollisia muotomenoja noudattamalla ei kukaan ihminen voi pelastua ( jotkut Galatalaiset luulivat niin, kts. jae 21 ja luku 5 jae 4). Huomaamme myös, että edellä mainitussa kirjeessään Galatalaisille Paavali pyytää galatalaisia muuttumaan hänen kaltaisekseen. Paavali itse vietti sapattia ja täten kehottaessaan galatalaisia ottamaan oppia hänestä, sen sijaan, että kieltäisi sapatin vieton, kehottaa lukijoitaan viettämään seitsemännen päivän sapattia! Toisin sanoen, edellä mainittu Raamatun paikka ei missään nimessä sodi Jumalan lakia, sen enempää kuin seitsemännen päivän sapatin viettämistäkään vastaan, vaan on itse asiassa Paavalin ehkä tärkein puolustuspuhe Jumalan antaman lepopäiväkäskyn viettämisen puolesta. On suoranainen hulluus, että sapatin vastustajat pyrkivät käyttämään edellä mainittua Raamatunkohtaa opetuksessaan, sillä näin he itse tuomitsevat oman mielivaltaisen käsityksensä sapatin vietosta, tai tarkemmin sanottuna, he antavat Paavalin tehdä sen. Myöskin tulkittaessa edellä mainittua Raamatunkohtaa, tulee muistaa, että Galatian alue (nykyisessä Turkissa) oli pakanaseutua, jossa epäjumalanpalvelus ja pakanakulttuuri kukoisti. Kun Paavali saarnasi evankeliumia Galatian alueella, tulivat monet pakanuudessa ja epäjumalanpalveluksessa elävät ihmiset uskoon. Nämä uskoon tulleet alkoivat kuitenkin pian tekemään ”kompromisseja” pakanallisten uskontojen kanssa ja olivatkin palaamassa takaisin epäjumaliensa palvontaan. Pakanallisiin tapoihin kuuluivat esim. tiettyjen päivien ja vuosien ja kuukausien ns. palvonta. Näinä päivinä suoritettiin erityisesti pakanallisia tapoja ja näistä Paavali heitä varoitti. Edellä mainitussa Raamatun paikassa ei ollut kyse Raamatullisista juhla-ajoista, vaan pakanallisista juhlista joita Galatalaiset niin mielellään viettivät!
Harhaopettajat väittävät, etteivät alkukristityt viettäneet seitsemännen päivän sapattia juutalaisen tavan mukaan. Heidän väitöksellään ei ole kuitenkaan mitään todellisuuspohjaa ( kts.Apt.13:43), sillä jos alkukristityt olisivat viettäneet sapattia sunnuntaina eli viikon ensimmäisenä päivänä, niin miksi sitten Rooman Keisarin Konstantinuksen piti ”erikseen” säätää lepopäivä sunnuntaille? Miksi siirtää jotakin sellaista, joka siellä jo on? Itse asiassa Rooman Keisarin toiminta on yksi selvimpiä todisteita siitä, että alkukristityt viettivät sapattia lauantaina, eli viikon seitsemäntenä päivänä. Alkukristityt viettivät myöskin ”Herran päivää” (1 päivä), tästä voimme lukea Apt.20:7 /1 Kor.16:1-4. Herran päivä ei missään vaiheessa ole kuitenkaan syrjäyttänyt seitsemännen päivän sapattia! Raamatussa ei ole ainuttakaan mainintaa tästä. Alkuseurakunnassa vietettiin viikon ensimmäistä päivää (sunnuntai) uskovien kokoontumispäivänä ja leivänmurtopäivänä. Viikon ensimmäinen päivä oli myöskin ”yhteinen keräyspäivä”. Mutta viikon ensimmäinen päivä (sunnuntai) ei ole kuitenkaan se Jumalan antama lepopäivä, jota Jumala kymmenessä käskyssään käskee viettämään. Herran päivä (viikon ensimmäinen päivä, eli sunnuntai) ei ole koskaan syrjäyttänyt seitsemännen päivän sapattia, joka tulee viettää viikon seitsemäs päivä (lauantai), eikä Raamatun mukaan tule syrjäyttämäänkään.
Harhaopettajat, jotka vastustavat seitsemännen päivän sapattia ja selittävät, että ”Herran päivä” olisi tullut sen tilalle, väittävät, että Jeesus asetti ehtoollisen sapatin tilalle. On muistettava, että Jeesus asetti ehtoollisen torstai-iltana, eikä suinkaan sapatin, vaan pääsiäisen tilalle. Ote kirjasta, Apostolinen seurakunta ja antikristuksen eksytys: s.246: ”On havaittava, että aivan tarkkaan ottaen sunnuntai ei ole sama kuin viikon ensimmäinen päivä. Viikon ensimmäinen päivä alkaa lauantai-iltana ja päättyy sunnuntai-iltana, mutta sunnuntai alkaa ja loppuu noin kuusi tuntia myöhemmin puolenyön aikaan, Roomalaisen käytännön mukaan. …Messias mitä ilmeisemmin nousi kuolleista viikon ensimmäisen päivän alkaessa lauantai-iltana, oltuaan haudassa kolme päivää ja kolme yötä. Tämän perusteella on ilmeisesti niin, että sunnuntaita tarkalleen ottaen ei voida viettää Kristuksen ylösnousemuspäivänä, koska se tapahtui lauantai-iltana, viikon ensimmäisen päivän alkaessa. Alkuseurakunnan päivinä viikon ensimmäistä päivää, erityisesti sen iltaa, vietettiin uskovien kokoontumispäivänä ja leivänmurtopäivänä. Paavalin matkakertomus osoittaa, että uskovat kokoontuivat Trooassa viikon ensimmäisen päivän iltana eli lauantai-iltana murtamaan leipää ja ehtoollista viettämään. (jos he olisivat kokoontuneet sunnuntai-iltana, niinkuin monet ovat virheellisesti ymmärtäneet, olisi leivän murtaminen silloin jäänyt maanantain eli viikon toisen päivän puolelle, koska Paavali puhui yli puolenyön ja vasta sitten mursi leipää uskovien kanssa, Apt.20:7-11) Siihen, että juuri tuo ilta oli sopiva leivänmurtoilta, on ainakin kaksi taustatekijää. Ensinnäkin, perinteisesti sapatin päättyessä ja viikon ensimmäisen päivän alkaessa (kun kolme keskivahvaa tähteä on tullut näkyviin taivaalle), lauantai – iltana, juutalaiset viettivät sapatin päättämisseremonian, havdalan (havdala merkitsee erottamista; sapatti ja viikon ensimmäinen arkipäivä erotetaan tällä seremonialla), rukouksineen joko kotona tai synagogassa kokoontuneena. Toisekseen viikon ensimmäisen päivän ilta on mitä ilmeisimmin Messiaan ylösnousemuksen hetki ja siksi oli sopivaa viettää tätä iltaa uskovien kokoontumiseen ja leivänmurtamiseen. ”Ote kirjasta, Antikristuksen eksytys ja apostolinen seurakunta, s.227-228: ”3 Moos. 23:27,32″ tämän seitsemännen kuun kymmenentenä päivänä on sovituspäivä; pitäkää silloin pyhä kokous, kurittakaa itseänne paastolla ja tuokaa herralle uhri… se on oleva teille levon päivä, kurittakaa itseänne paastolla. kuukauden yhdeksäntenä päivänä illalla, illasta iltaan, pitäkää tämä sapatti.”…Raamatun järjestelmän mukaan vuorokausi vaihtuu illalla, auringon laskiessa. Kun luomiskertomusta tutkitaan, siellä toistuu sama ilmaisu; tuli (oli) ehtoo (ilta) ja tuli (oli) aamu, ensimmäinen päivä, toinen päivä, kolmas päivä jne. Kolmannessa Mooseksen kirjassa, luvussa kaksikymmentä kolme, Jumala antaa juhla-aikamääräykset Israelin kansalle. Suuri sovituspäivä määrättiin pidettäväksi seitsemännen kuun kymmenentenä päivänä, jo alkaen yhdeksäntenä päivänä illalla, illasta iltaan. Nämä Raamatunpaikat osoittavat sen, että Jumalan asetuksen mukaan Raamatullinen vuorokausi eli päivä vaihtuu illalla, auringon laskiessa, eikä keskiyöllä, kuten Roomalainen järjestelmä on sen muuttanut. Raamatullinen vuorokausi on siis illasta iltaan, auringon laskusta auringon laskuun, Jumalan säätämyksen mukaan”. (lainaus kirjasta Apostolinen seurakunta ja antikristuksen eksytys).
Jumalan antama lepopäivä, seitsemännen päivän sapatti tulee viettää Raamatullisen kalenterin mukaan, eli perjantai illasta (auringonlaskusta) lauantai iltaan (auringonlaskuun) eli viikon seitsemäs päivä! Katolinen kirkko on kuitenkin muuttanut lepopäivän sunnuntaille, vastoin Raamatun selkeää opetusta. 300-luvun alussa Roomalaiset siirsivät sapatin viikon ensimmäiselle päivälle, eli sunnuntaille. Näin toteutui Danielin profetia: Dan.7:25″Hän puhuu sanoja Korkeinta vastaan ja hävittää Korkeimman pyhiä. Hän pyrkii muuttamaan ajat ja lain, ja ne annetaan hänen käteensä ajaksi ja kahdeksi ajaksi ja puoleksi ajaksi”. Ote Fredrik Nielsen, kristillisen kirkon historia 1:s.173: ”Toisen vuosisadan kuluessa tuli kristittyjen tavaksi kutsua kokouspäivää Herran päiväksi. Kun uskon puolustajat pakanoille aiotuissa kirjoissaan joitakin kertoja käyttivät nimitystä ”auringon, helioksen päivä”, koettivat he kaikin tavoin välttää väärinkäsitystä. Niinpä Tertullianus sanoo, että kristityt pyhittivät auringon päivän ilolla aivan toisesta syystä, kuin auringon palvelijat, ja Justianus marttyyri selittää tämän päivän nimen viittaamalla maailman luomisen alussa tapahtuneeseen pimeyden karkottamiseen ja Kristuksen nousemiseen haudasta. Vasta Konstantinuksen aikana kristityt käyttivät yleisesti nimeä ”auringonpäivä”. Toiset päivät he tavallisesti merkitsivät lukusanoilla; 2,3 jne. Pakanallisia kiertotähtien mukaisia nimiä kartettiin ( sunnuntai, maanantai). Kahdella päivällä oli kuitenkin erityinen nimi. Perjantaita kutsuttiin usein valmistuksen päiväksi ja lauantaita sapatiksi….turhaan saa kolmen ensimmäisen vuosisadan kirjallisuudesta etsiä yhtäkään ainoaa lausuntoa, joka tukisi käskyn soveltamista sunnuntain pyhittämiseen, mikä myöhempinä aikoina on tullut niin yleiseksi”.
Ote samaisesta kirjasta, s.324: ”Eräs Krysostomoksen aikalainen sanoo sapattia ja sunnuntaita kauniiksi kaksivaljakoksi. Konstantinuksen jälkeisinä aikoina oli nimittäin sunnuntain ohella lauantai suuressa määrin saanut pyhäpäivän luonteen. Monin paikoin oli kielletty paastoamasta lauantaina. Orjien piti saada levätä ja jumalanpalvelusta pidettiin ja pyhiä kirjoituksia luettiin. Sapatin pyhittäminen sunnuntain ohella todistaa, ettei kristittyjen mieleen vielä ollut johtunut soveltaa kolmatta käskyä sunnuntaihin. Konstantinus oli kuitenkin jo v.321 julkaissut lain, joka teki auringon kunnia-arvoisen päivän kaikkien tuomarien ja kaupunkilaisten käsityöläisten lepopäiväksi”. Laodiken kirkolliskokous (katolinen kokous) v.364 määräsi: ”Kristittyjen ei tule olla juutalaisten mukaisia ja olla toimettomia, vaan heidän tulee erikoisesti kunnioittaa, ja ollen kristittyjä, jos mahdollista, olla tekemättä mitään työtä sinä (sunnuntai) päivänä. Jos heidät havaitaan seuraavan juutalaisuutta, heidät tulee sulkea pois Kristuksesta.” Se, että tällainen asetus piti asettaa, tarkoittaa sitä, että siihen aikaan kristityt pitivät sapattia lauantaina.
Jotkut haluavat kumota lauantaisen sapatin vieton Ilm.1:10 kohdalla, jossa Johannes oli ”Hengessä Herran päivänä”, väittämällä, että kyseessä oli sunnuntai. Sellainen johtopäätös ei kuitenkaan ole oikeutettu, sillä kristityt eivät käyttäneet nimitystä ”Herran päivä” sunnuntaista, kuin vasta paljon myöhemmin. Ensimmäiset luotettavat viittaukset sunnuntaihin ”Herran päivänä” ajoittuvat toisen vuosisadan lopulle. Myöhempiä asetuksia: Maconin synodi kielsi 585 peltotyöt sunnuntaina / Bonifacen synodi antoi määräyksen sunnuntain pyhittämiseksi 680 / samoin Frankfurtin synodi 794 / samoin Rooman synodi 826 / samoin Pariisin synodi 829 / Paavi Leo IV;n aikana määrättiin kirkolliskokouksessa 853, että sunnuntaita oli noudatettava ”herran päivänä”. Kukaan kolmen ensimmäisen vuosisadan kirkkoisistä ei pane sunnuntain vieton alkuperää Kristuksen tai apostolien tiliin. Augustus Neander, kristillisen ajan merkittävimpiä historioitsijoita kirjoittaa:”sunnuntain juhlapäivä, niinkuin muutkin juhlapäivät, oli aina vain ihmisten laatima säädös, eikä apostolien mieleenkään tullut saada tässä kohdin aikaan jumalallista käskyä; eikä varhainen apostolinen seurakunta aikonut siirtää sapattilakeja sunnuntaille. ehkä toisen vuosisadan lopulla tällaista soveltamista alkoi ilmetä; sillä näihin aikoihin ihmiset näyttävät pitäneen työntekoa sunnuntaina syntinä”. ( lainaus: The History of the Christian religion and churc,s.186). Näin siis kirkko muutti sapatinviettopäivän sunnuntaille.
Reggion arkkipiispan mielipide oli, että perimätiedon on oltava Raamatun yläpuolella, koska kirkko pelkän perimätiedon arvovallalla oli muuttanut sapatin sunnuntaiksi. Näin hän sanoo: ”tämän ajan harhaoppisten tila on se, että he eivät luota mihinkään muuhun enempää kuin siihen, että he Jumalan Sanan varjolla kumoavat kirkon arvovallan; aivan kuin kirkko, Hänen ruumiinsa, voisi olla Kristuksen Sanaa tai kirkon Päätä (Kristusta) vastaan. Päinvastoin, Raamattuhan mitä selvimmin havainnollistaa kirkon arvovallan; sillä samalla kun kirkko toisaalta suosittelee Raamattua, julistaa sen jumaliseksi, antaa sen meidän luettavaksemme, se epäselvissä asioissa selittää sitä uskollisesti, ja tuomitsee kaiken mikä on sen vastaista; toisaalta Herran opettamat lain määräykset Raamatussa on saman arvovallan nojalla lakkautettu. Sapatti, lain suurenmoisin päivä, on muutettu Herran päiväksi… näitä ja muita samanlaisia asioita ei ole lakkautettu Kristuksen opetuksen nojalla ( sillä Hän sanoo tulleensa lakia täyttämään, ei kumoamaan), vaan ne on muutettu kirkon arvovallalla. Jos kirkko tosiaan pantaisiin viralta (koska harhaoppeja täytyy aina olla), kuka kuuluttaisi totuutta, kuka saattaisi harhaoppisten itsepintaisuuden häpeään?” ( Ote: Mansi sc, 33. osa, kappaleet 529, 530, kursivointi lisätty). Region arkkipiispa 18.1-1562: ”Kirkon arvovaltaa ei voitaisi sen tähden sitoa Raamatun arvovaltaan, koska kirkko oli muuttanut sapatin sunnuntaiksi, ei Kristuksen käskystä, vaan oman arvovaltansa nojalla”. (Canon and tradition, s.263). Augsburgin tunnustus, vuodelta 1530: ”He (katoliset) viittaavat myös sapattiin, joka kymmenen käskyn vastaisesti näyttää siirretyn vietettäväksi Herran päivänä. Mistään muusta esimerkistä ei tehdä niin suurta numeroa kuin sapatin muuttamisesta. Näin he korostavat äärimmilleen kirkon valtaa, koska se on kyennyt myöntämään vapauksia jopa kymmenen käskyn määräyksestä”. (Augsburgin tunnustus, toim. Kaarlo Kalliala, 1980, s.45). Merkittävä historioitsija Dean Stanley kirjoittaa: ”Vanhan pakanallisen nimen ”dies solis” eli ”sunnuntai” säilyminen kristillisen viikottaisen juhlapäivän nimenä johtuu suurelta osalta pakanoiden ja kristittyjen näkemysten ykseydestä, jonka vuoksi Konstantinus suositteli viikon ensimmäistä päivää alaisilleen, niin pakanoille kuin kristityillekin, ”auringon kunnianarvoisena päivänä”… Se oli hänen tapansa saada valtakunnan erilaiset uskonnot sopusointuun yhden yhteisen käytännön johdolla”. (Lectures on the eastern churh, luento 6, s.291)
Seuraavaksi virallisesta katolisesta julkaisusta kohta: ”Kaikissa virallisissa opillisissa kirjoissaan protestantit väittävät, että heidän uskontonsa perustuu Raamattuun ja yksin Raamattuun, ja he kieltävät perimätiedolla olevan minkäänlaista osaa uskonsa perustana. Uudessa- testamentissa ei ole missään selvää mainintaa, että Kristus muutti lepopäivän lauantailta sunnuntaille. Kuitenkin kaikki protestantit, seitsemännen päivän adventisteja lukuun ottamatta, viettävät sunnuntaita. Viettäessään sunnuntaita protestantit seuraavat perimätietoa”. (our sunday visitor, 11.7-1950). Niin kuin olemme tulleet huomaamaan, Jumalan laki ja myöskin lepopäiväkäsky kuuluu Jumalan kansalle, tänäänkin. Sapatti, joka tulee viettää perjantai-illasta lauantai-iltaan (auringonlaskusta auringonlaskuun) on katolisen kirkon toimesta siirretty sunnuntaihin. Suuri kristikunta, joko tietäen, tai tietämättään on niellyt katolisen kirkon harhaopetuksen. Samanaikaisesti kun suuri kristikunta nimittää Paavia antikristukseksi, se kuitenkin viettää vääränä aikana Jumalan lepopäivää katolisen opetuksen mukaisesti.
Keisari Konstantinus neljännellä vuosisadalla antoi ensimmäiset sunnuntailait: ”Auringon kunnianarvoisena päivänä (venerabili die solis) virkamiehet ja kaupungissa asuva kansa levätkööt ja kaikki työpajat olkoot suljettuina. Maaseudulla voivat maanviljelystä harjoittavat henkilöt kuitenkin vapaasti ja laillisesti jatkaa töitään”. Laodikean konsiilissa (346) annettiin ensimmäinen kirkollinen sunnuntailaki: ”jos mahdollista olla tekemättä työtä tuona päivänä” ja ”ei tulisi olla joutilaina lauantaina, vaan työskennellä tuona päivänä”. Orleansin kolmas konsiili (585) antoi lain: ”maanviljelystyöt on pantava syrjään, jotta ihmiset eivät estyisi tulemasta kirkkoon”. Trenton konsiilissa (18.01.1562) julistettiin: ”Kirkon arvovalta käy siis mitä selvimmin ilmi Raamatun kirjoituksista: vaikka kirkko toisaalta suosittelee niitä, selittää niiden olevan jumalallista alkuperää ja tarjoaa niitä meidän luettavaksemme, toisaalta kuitenkin Raamatun sisältämät lain käskyt, joita Herra opetti, ovat lakanneet olemasta voimassa saman arvovallan (kirkon) toimesta. Sapatti, kaikkein kunniakkain päivä laissa, on muutettu Herran päiväksi. Nämä ja muut samankaltaiset asiat eivät ole lakanneet Kristuksen opetuksen tähden, vaan ne on muutettu kirkon arvovallalla”.
Katolinen tutkija John. A O`Brien tuo esille teoksessaan The Faith of Millions (1974) seuraavaa: ”Koska Raamatun mukaan lepopäivä on lauantai eikä sunnuntai, eikö ole outoa, että ei-katoliset, jotka sanovat perustavansa uskonsa suoraan Raamattuun eikä Kirkon arvovaltaan, viettävät sunnuntaita lauantain sijasta? Kyllä, tietenkin se on epäjohdonmukaista. Tämä sunnuntainvietto on muistuttamassa äitikirkosta, josta ei-katoliset lahkot ovat eronneet. Ne ovat kuin poika, joka on juossut pois kotoaan, mutta joka yhä kuljettaa taskussaan äitinsä kuvaa”.
-Marko Lind-
Speak Your Mind